Elämän on jatkuttava järkytyksen ja menetyksen jälkeenkin. Pikkuhiljaa täytyy alkaa suunnitella tulevaa, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Saadakseni ajatukseni jollain tapaa kokoon ja normaalin elämänrytmin alkamaan, varasin meille Ellan kanssa aksatreeniajan. Siitä se normirytmi lähtee palautumaan.

Ella oli pitkän treenitauon jälkeen lievästi sanoen innoissaan. Pelkkä kentälle pääsy laukaisi neitosessa hurjan "kuumeen". Otettiin esille muutama este, joita sitten treenailtiin. Kivaahan se oli, vaikka etukäteen tuntui, etten varmaan saa ajatuksiani kasaan.

Ensimmäistä kertaa laitoin hyppyriman noin korkealle, mutta taitaa olla ihan sama. Tämä neiti kun hyppii joka paikassa. Jäi ilmaa aika reilusti...

Keinu on Ellasta tosi ihana este, kuten kontaktit yleensäkin. Siitä olen onnellinen, että neiti pysähtyy juuri oikeaan paikkaan, mutta varmistelen vielä.

Tämä tyttö pistää minut oikeesti juoksemaan...

... ja vielä yksi Ellan suosikki: kontaktit ja putki ovat esteitä, joihin Ella irtoaa tosi hyvin kauempaakin.

Pikkuhiljaa alamme panostaa niihin hyppyihin...

Kerrattiinhan siellä keppejäkin www.youtube.com/watch

Tällä kerralla positiivisin asia oli se, että Ella alkoi oikeasti (ainakin välillä) odottaa minulta ohjeita, eikä karkaillut jatkuvasti suosikkiesteilleen .

 

Iitusta mainittakoon, että alkaa olla jo hyvässä kunnossa. Ruoka ei vielä oikein maistu, täytyy antaa pieniä annoksia extraherkkuja. Ihana Iitumme on antanut hellyyttään meille yllin kyllin, kuten eilen Jennille ennen tämän paluuta kotiin:

Vähitellen siis kohti uusia unelmia.

Virpi