Vuosi 2011 käy viimeisiä tuntejaan. On aika muistella, mitä tapahtuikaan.

Alkuvuosi oli odotusta ja toiveita täynnä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt haaveiden mukaan, mutta onneksi iloisiakin asioita mahtui mukaan.

Vuosi alkoi tiedostaen, että emme varmaan saa pitää Evitaa enää kovin kauan. 

Yksi on joukosta poissa

Toisaalta haaveilimme Iitun mahdollisista pennuista. Ella ilahdutti ihanalla luonteellaan kaiken aikaa.

Kiirastorstaina, 21.4. tuli aika saattaa rakas Evitamme siskonsa luokse sateenkaarisillalle. Onneksi saimme pitää hänet niinkin kauan. Ikävä tuo kyyneleet silmiini tätä kirjoittaessani.

Toukokuussa alkoi ihana odotus. Iitu astutettiin ja odotti hyvinvoivana pentujaan. Heinäkuussa tuli aika synnyttää uudet pikkusheltit maailmaan. Kaikki ei kuitenkaan mene aina kuten toivomme. Menetimme molemmat pennut. Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin toipua ja alkaa pikkuhiljaa suunnitella tulevaisuutta.

Ellan kanssa harjoittelimme agilityn alkeita. Neiti on ollut ihan uskomattoman nopea oppimaan. Niin innostunut tekemisestään – ja nopea! Oma halu treenata on Ellan myötä lisääntynyt hurjan paljon. Nuo harjoitukset ovat myös osaltaan auttaneet vastoinkäymisistä toipuessa.

Syksyn tullen myös Iitu on palannut agilitytreeneihin, vaihtelevalla motivaatiolla. Kerran jo totesin, että taidan päästää Iitun ennenaikaiselle eläkkeelle kun tekemisen halua ei löytynyt. Tuosta innostuneena kepo totesi, että hän voisi alkaa harjoitella lajia Iitun kanssa. Hän onkin jo monta vuotta odottanut saavansa agikoiran. Muutos näkyi myös Iitussa. Iitu alkoi mennä ratoja todella innostuneena, ihan sama kumpi meistä on ollut ohjaamassa. Ehkäpä tyttönen on katsonut myös Ellan menoa ja tuuminut, ettei suostu olemaan yhtään huonompi. Nyt täytyy todeta, että kepokin on ihan ”hurahtanut” lajiin.

Agilityn puolella Iitu kävi koko kuluneena vuonna kaksissa kisoissa. Kouvolasta kotiin tuomisina oli kaksi hyl(lyä) ja Imatralta hyl ja 10. Ei kovinkaan hienoa, mutta pitäähän joskus yrittää. Ella on ollut neljä kertaa epävirallisissa möllikisoissa, joissa palkintosija on tullut kolmessa.

Muutamissa näyttelyissäkin tuli käytyä. Iitu neljässä näyttelyssä, saldona 3 x eri, kerran eh. Erityisesti arvostan erikoisnäyttelyn eriä.  Ella kävi viidessä näyttelyssä. Kaksi näistä oli pentuluokissa, joista molemmista kp (Ellahan avasi näyttelyuransa puolivuotissyntymäpäivänään shelttien erikoisnäyttelyssä). Virallisissa näyttelyluokissa tuloksena on ollut eh.

Iloa syksyyn toi Taica, joka tuli Jenniä ilahduttamaan. Jennihän on syntymästään asti tottunut, että perheessä on koiria eikä osannut kauemmin elää opiskelijaelämää ilman koiraa. Jennin ja Taican vierailut luonamme ovat täynnä iloa. Erityisesti Ellasta on tullut Taicalle läheinen kaveri - ja päinvastoin. Kyllä Iitukin toisinaan leikkii pikkuneidin kanssa, mutta Ella taitaa olla se, jonka kanssa molemmat haluavat leikkiä.

Huono onni ei jättänyt meitä vielä edellisten vastoinkäymistenkään jälkeen. Ella lonkkakuvattiin (D/B) ja silmäpeilattiin (CEA, CRD/CH : todettu, silmämuutosten vakavuus : lievä). Onneksi kyynärät, polvet ja sydän on kunnossa.

Loppuvuodesta elimme vielä todella vaikeita viikkoja peläten pahinta ja toivoen parasta sellaisen asian puitteissa, joka ei liity koiriin ja jonka läheiset ystävämme tietävät. Vaihtoehdoista onneksi tuo parempi kuitenkin toteutui.

 

Koska tämä vuosi on ollut harvinaisen epäonninen, luotamme siihen, että seuraava tuo meille jotain paljon parempaa.  Nyt, kun vuosi on vaihtumassa, elämme taas jännittävää aikaa. Siitä ehkä maininta tänne ensi vuoden puolella.

Suuntaamme siis katseemme toiveikkain mielin alkavaan vuoteen – mitä se tuokaan tullessaan – emme tiedä.

Vuoden 2012 kirjassa on 365 tyhjää, valkoista sivua, jotka odottavat sitä, kuinka ne elämällä täytämme.

Kaikkea hyvää vuodelle 2012 toivotellen ja

erityiskiitos teille, jotka olette meitä tukeneet!

Virpi