Siitä on jo 5 vuotta ja kolme päivää kun kuulin Helskon kennelin Seijalta, että Majaniemen kenneliin olisi tulossa mahdollisesti pentuja minulle mieleisestä yhdistelmästä. Saman tien soittelin Katjalle, joka kertoikin, että h-hetki oli jo todella lähellä. Puhuimme pitkän, pitkän puhelun ja lopulta kuulin ne ihanat sanat: "toivotaan että sieltä teille tyttönen syntyy!". Päivää myöhemmin saimme iloisia uutisia, Hilma ja Hermanni olivat syntyneet!

Hilmasta tuli sitten meidän ihana Iitumme !  Neljäviikkoisena näimme tämän rakkaan perheenjäsenemme ensimmäisen kerran ja sen jälkeen odotimme neljä piiiiitkää viikkoa kunnes pääsimme hakemaan tyttösen kotiin. Kun muistelee, miten pitkältä tuo 4 viikkoa tuntui, tuntuu nyt ihan uskomattomalta, miten nopeasti tuli jo Iitun viides syntymäpäivä.

Näihin vuosiin on mahtunut hurjan paljon ihania päiviä ja muutamia ikäviäkin, mutta nekin kuuluvat elämään. Iitu on mielestämme aivan mahtava persoona ja ennen kaikkea rakas  perheemme jäsen.

Onneksi vuosia on kuitenkin vasta viisi. Vielä on odotettavissa paljon, paljon ihania vuosia lisää ! Paljon yhteisiä kokemuksia agilityn, tokon, ehkä näyttelyiden ja erityisesti yhteisten lenkkien ja ihan vaan yhdessä olemisen merkeissä.