Kävimme lauantaina 10.11. Moonan kanssa Helsingissä, messarissa pentunäyttelyssä. Pikkuneiti sijoittui toiseksi 7-9 kk pennuissa ja sai kunniapalkinnon arvostelulla (tuomarina Rune Fagerström):
7 kk. Erinomainen tyyppi. Hyvä sukupuolileima. Kauniisti meislautunut pää. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä luusto. Seisoo hyvin raajoillaan. Hyvä ylälinja. Hyvä luusto, raajat ja käpälät. Rodunomaiset liikkeet. Ihastuttava luonne. Hyvin esitetty.



Sunnuntaina 11.11. oli vuorossa Jyväskylän kv-näyttely, jossa Moonan tulos yllätti iloisesti. Tuomari Gunnel Holm valitsi neitosen ROP-pennuksi! Arvostelu:
7 kk vanha pentu, jolla erinomaiset korvat ja hyvä pään muoto ja silmät. Sopiva luusto. Hyvä ylälinja. Erinomaiset sivuliikkeet. Kantaa häntänsä mallikelpoisesti.



Tuo olikin hyvä tapa päättää pentuluokissa esiintyminen. Tänä vuonna ei ole enää luvassa näyttelyitä. Ensi vuonna käymme jossain vaiheessa junnuluokassa. Toivottavasti Moona kehittyy edelleen hyvin. Nythän tuo pikkuneiti on vielä ihan kesken kehityksen, mutta sen verran mukavia arvosteluja on saatu, että voidaan hyvillä mielin todeta, että Moona on lupaava pentu. Ja tietysti vähintäänkin omasta mielestämme aivan ihana perheemme jäsen. smiley