Tänään oli vaihteeks ihan mukava päivä. Käytiin Lahden KV-näyttelyssä. Oli muuten aika hurja määrä koiria ilmotettuna - 106 shelttiä. Meiltä mukana oli Ella. 

Ihan ensiksi oli mukava todeta, että Ellan isoisä Kurre (jota olen kovasti paljon ihaillut pitkän aikaa) valioitui tässä näyttelyssä. 

Ellan kohdalla yllätys oli suuri kun tulos oli ERI NUO1 SA .  Ei yhtään haitannut tunnelmaa, vaikka PN-kehässä ei menestystä tullutkaan. Tuomarina Peter Harsanyi, HU.

 

Kuluneella viikolla Ella on ollut treenitauolla. Viime sunnuntain treeneissä neiti juoksi tuttuun tapaansa vauhdikkaasti keinulle ja jarrutti ihan oikeassa kohdassa. Siinä vauhdissa kynsi halkesi, ytimestä alkoi vuotaa verta . Nyt kynsi onneksi näyttää ihan siistiltä. Toivotaan, ettei mitään tulehduksia tule. Koko aikana varvas/ kynsi ei ole vaikuttanut kipeältä. Ella ei ole ontunut, nuollut, eikä vertakaan ole tullut tapahtuneen jälkeen. Jospa se siitä nopeesti paranis.

Ikävämpiä uutisia tuli tyttäremme sheltin, Taican osalta. Taicallahan on alapurenta. Nyt alakulmahammas on kasvanut niin pahasti väärään kohtaan, että tekee onkaloa yläetuhampaiden taakse kitalakeen. Eläinlääkäri totesi, että jos hammasta ei hoideta, saattaa avanne jatkua vähitellen sieraimeen asti. Hoitoarvio on erikoislääkäriltä pyydetty ja opiskelijatyttömme pulittaa arvion mukaan hoidosta 700-800 euroa. Ei ole koiraharrastus halpaa... .